Takaisin Vakuutus turvaa, etteivät maatilan työt pysähdy

Uutinen

Vakuutus turvaa, etteivät maatilan työt pysähdy

23.06.2021

Henkilöturva jää vielä liian helposti ottamatta maatilalla, vaikka tilat ja koneet olisivat vakuutuksen piirissä. LähiTapiola kampanjoikin syyskuun loppuun saakka, jotta myös henkilövakuutukset hoidettaisiin kuntoon.

Ylitornion Kantomaanpäässä lypsykarjanavettaa ja lihakarjanavettaa pyörittävä Kimmo Kantomaa loukkasi polvensa. Diagnoosi oli tyly - polvesta meni nivelside. Edessä oli leikkausoperaatio ja kuntoutuminen.

Samaan aikaan oli molempien navettojen töiden jatkuttava.

”Tilanne olisi voinut olla katastrofi, mutta onneksi oli LähiTapiolalta otettu terveysvakuutus. Sen ansiosta sain Ouluun leikkausajan yksityiselle puolelle. Taksi haki pihasta ja käytti leikkauksessa. Lisäksi sain päivärahan, joka kattoi työntekijän palkan täysin”, Kimmo kertoo.

Kimmo Kantomaa tekee navettatyöt yksin, joten kattava henkilövakuutus on maatilan töiden jatkuvuuden vuoksi elintärkeä. Kun vakuutus tehtiin, laski LähiTapiolan asiakkuusjohtaja Reino Keskitalo päivärahan riittävyyden vahingon varalta.

”Maatilalla koneet ja tilat on vakuutettuja, mutta itseä ei välttämättä huomata vakuuttaa. Jos kiivaana työaikana kesällä sattuu jotain koneiden tai eläinten kanssa, on se ilman henkilöturvaa kauhea asia. Henkilökeskeytys turvaa, jos ei voi tehdä töitä ja pitää palkata esimerkiksi urakoitsija töihin”, Keskitalo kertoo.

”Ainahan se tympii, kun vakuutuslasku tulee, mutta jos jotain sattuu, niin korvaukset saa”.

Vakuutukset räätälöidään maatilalla yksilökohtaisesti. Kimmo Kantomaa hankki henkilöturvan itselleen, kun hän rakensin toisen navettansa.

”Sitä ennen minulla oli kyllä henkivakuutus, mutta kun velat kasvoivat navetan rakentamisen myötä, niin tuli Reinon kanssa puheeksi, että nyt kannattaa päivittää oma turva. Onneksi teimme niin. Jos tulisi pysyvä työkyvyttömyys, vakuutukseni kattaa myös velat”.

Reino Keskitalo sanoo, että hän käy mielellään tilallisten kanssa vakuutuksia läpi. Siten parhaiten huomaa, mitä vakuutustarpeita viljelijällä on. Vahinkoasioissakin Keskitalo kannustaa soittamaan omalle yhteyshenkilölle, joka pystyy katsomaan koneelta voimassa olevat vakuutusturvat.

Hyvin räätälöitävissä

LähiTapiolalla on myös TerveysHelppi palvelu, jonka etälääkärivastaanotto auttaa sairastumisissa, tapaturmissa ja muissa terveyshuolissa. Henkilöturvaa tehtäessä päivärahakauden pituuden esimerkiksi voi itse määritellä.

LähiTapiola kartoittaa asiakkaan säännölliset tulot ja menot sekä lainat ja laskee niiden perusteella, minkälaista turvaa elämäntason säilyttämiseksi tarvitaan. Nykyisin jo lakikin vaatii kartoittamaan asiakkaan vakuutustarpeet.

Yleensäkin tilakäynnillä pitää kaikki asiat ottaa huomioon vakuutuksia tarkastellessa, jotta varmistetaan tilalliselle oikea ratkaisu. Vakuutukset kannattaa käydä läpi kahden kolmen vuoden välein siltä varalta, että muutoksia on tullut.

LähiTapiolalla on nyt meneillään kampanja uusille vakuutuksenottajille. Kampanja kestää syyskuu loppuun saakka.

”Asiakkaamme saa nyt uuteen Perusturva-henkivakuutukseen 20 prosentin jatkuvan hintaedun kuolemanvara- ja pysyvän työkyvyttömyyden turviin”, Keskitalo kertoo.