null Lomituspalveluiden varautumisvinkit korona-ajalle

Uutinen

Lomituspalveluiden varautumisvinkit korona-ajalle

20.4.2020

Keräsimme tärkeimmät tiedot lomituspalveluista koronaepidemiaa ja muita kriisitilanteita varten. Tärkeintä on etukäteen varautuminen mahdolliseen sairastumiseen, onnettomuuteen tai kriisiin. Listaa päivitetään tarpeen mukaan.

Nyt on aika päivittää maatilan työohjeet. Ne on syytä tehdä niin selkeiksi, että myös muut kuin tilan vakituiset lomittajat pystyvät tekemään työt niiden mukaan. Ohjeiden tulee olla helposti löydettävissä navetassa.

On hyvä ymmärtää, että koronaepidemia voi sairastuttaa myös lomittajat. Siksi on syytä varautua epidemiaan nimeämällä tilalle varahenkilö tai -henkilöt, jos tilan yrittäjä ei joko itse pysty töihin. Varahenkilöä tarvitaan myös silloin, jos lomitustoimi ei pysty tarjoamaan lomittajaa. 

Varahenkilöä tarvitaan lomituksessa usein myös tilalla silloin, jos esimerkiksi viikonloppuna tai juhlapyhinä sattuu jotakin.

Seuraava tärkeä teko on laatia valtakirja lomatoimistoon jollekin, joka voi tehdä yrittäjän puolesta sijaisapuhakemuksen ja joka voi hoitaa myös muita lomitukseen liittyviä asioita. Valtakirjaa ei voi antaa lomahallinnon työntekijälle. On hyvä miettiä, olisiko yrittäjäpariskunnan järkevää valtuuttaa myös joku tilan ulkopuolinen henkilö, joka voi tehdä sijaisapuhakemuksen.

Entä jos sairastun?

Jos tuottaja sairastuu, tärkein asia lomitukseen liittyen on sijaisapuhakemus ja sen viipymätön tekeminen. Se tulee tehdä ensisijaisesti lomitusnetissä tai kirjallisella lomakkeella. 

Pätevä tapa on myös sähköposti ja hätätapauksissa hyväksytään myös tekstiviesti. Sähköpostilla tai tekstiviestillä haettaessa on oleellista, että siitä käy ilmi:
-    viestin lähettäjän nimi tai puhelinnumero (tulee olla joko yrittäjä itse tai yrittäjän valtakirjalla valtuuttama henkilö)
-    kuka sijaisapua tarvitsee (nimi ja hetu) ja mille ajalle. Aikaa voi muuttaa tai korjata myöhemmin, mutta vireille laittaminen ajoissa on oleellista
-    miksi (esim. työkyvyttömyys, diagnoosia siihen ei pidä laittaa)

Sähköposti ja tekstiviesti ei voi koskaan olla ainoa tapa, vaan aina pitää olla yhteydessä lomatoimistoon myös puhelimitse. Numero, johon viestin lähettää voi olla käännettynä toiseen numeroon ja tekstiviestit eivät siirry, joten tieto voi jäädä kokonaan saapumatta johtaville lomittajille tai se saapuu myöhään.

Toistaiseksi lomituspalveluissa joudutaan toimimaan nykyisen lomituspalvelulain puitteissa. Lakimuutoksista on puhuttu poikkeustilanteen varalle, mutta lainsäädäntö nopeutettunakin on hidasta. Jää nähtäväksi, ehditäänkö lakia muuttaa paremmin tilanteeseen soveltuvaksi miltään osin.

Haastavaa koronatilanteessa on esimerkiksi se, että jos perheen toinen yrittäjä saa positiivisen testituloksen, ei oireeton puoliso voi mennä lomittajan kanssa navettaan, mutta oireettomana hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta sijaisapuun, vaan hän joutuu turvautumaan joko vuosilomiin tai tuettuun maksulliseen lomitukseen.

Lapin lomitushallintoalueiden terveiset, toiveet ja vinkit

Ylitornion lomitusalueen johtavat lomittajat ovat työssä porrastetusti ma-pe klo 7−18.00 niin, että aina joku johtavista lomittajista vastaa puhelimeen klo 18 saakka. Lomatoimistojen ovet ovat kiinni ja palvelua tarjotaan pandemian aikana puhelimitse ja sähköisesti.

Sodankylän lomitusalueen lomitukset pyörivät normaalisti. Hallinto tekee etätyötä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Asiakaskontaktit pyritään hoitamaan turvallisesti niin, että turvaväleistä pidetään huoli. Työnantaja on ohjeistanut henkilöstöä koronatartuntojen välttämiseksi. Lomitushenkilöstö ei ole reservissä.

Posion lomituspalveluiden alueella lomitukset toimivat tällä hetkellä jokseenkin normaalisti. Maatalousyrittäjät ovat peruneet koronatilanteesta johtuen jonkin verran lomituksia, mutta lomittajat on saatu kuitenkin työllistettyä vielä kohtuullisesti. Alueella ei vielä ole tiedossa yhtään koronatartuntaa.

Posion lomituspalveluiden lomittajille on annettu ohjeistus, että lomituksissa pyritään välttämään sosiaalisia kontakteja mahdollisimman pitkälle. Tämä pätee joka tilalla ympäri Lapin, eli että ei mentäisi sisälle taloihin, ellei se ole aivan välttämätöntä. 

Posion lomituspalvelualueella on sovittu jokaiseen kuntaan yksi toimistopäivä viikossa, jolloin joku hallinnon työntekijöistä on paikalla, jos työntekijän tai asiakkaan tarvitsee välttämättä käydä toimistolla. Lomitushallinto työskentelee mahdollisimman paljon etätyöpisteitä käsin. Hallinnon työntekijät saa kiinni puhelimella ja sähköpostilla. 

Sallan paikallisyksikössä lomituspalvelut pelaavat normaaliin tapaan. Lomitushallinto on etätöissä, mutta yrittäjät saavat hallinnon työntekijät kiinni puhelimella ja sähköpostilla. Lomituspyyntöjä voi tehdä myös lomitusnetin kautta. On toivomus, että yrittäjät ilmoittaisivat lomitushallintoon, jos tilalla on todettu tai epäillään koronavirustartuntaan, jotta voidaan varautua ja ohjeistaa lomittajia.


Kuuntele myös Maaltavastaajien uusin podcast, aiheena Korona ja lomitus:

https://soundcloud.com/maaltavastaajat/jakso-48-korona-ja-maatilojen-lomitus