Lapin maitotilastot


MTK-Lappi kokoaa vuosittain kattavan maitotilaston, jossa seurataan tuotannon ja tuottajamäärien kehitystä. Lapin tuottajat toimittavat maitoa kolmeen eri meijeriin.
 

Vuonna 2019 lopettamistahti oli edelleen kova, vaikkakin lähes puolta pienempi vuoteen 2018 verrattuna. Siitä huolimatta tuotettu maitomäärä pysyi Lapissa ennallaan.

Lapissa tuotettiin 90 458 284 litraa maitoa. Tilaa kohti tuotettu maitomäärä lisääntyi 34 413 litraa, eli tilakohtainen kasvutahti on huimaa. 

Yksittäisistä kunnista Kemijärvi nousee esiin todellisena nousijana, sillä siellä maitomäärä kasvoi reilut 47 % edellisestä vuodesta! Lapissa oli vuoden 2019 lopussa 240 maitotilaa.

Koska pienimmissä kunnissa tuottajia on vain muutamia, on tilaston esitystapaa täytynyt muuttaa niin, että tilastointiyksikkönä on tuottajayhdistysten alueet. 

Eniten maitoa tuotettiin Torniossa, jossa rikottiin 20 000 000 litran raja. Suurtuottajia olivat myös Tervola ja Ylitornio. Maitomäärä nousi litroissa mitattuna Torniossa, Kemijärvellä, Keminmaalla, Tervolassa ja Inarissa.
 

Historian lehtien havinaa
 

Ensimmäinen vuosi, josta Lapin tuottajaliitolla on muistiin merkittyjä tuotantotietoja, on vuosi 1948. Silloin meijereille vietiin 4,8 miljoonaa litraa maitoa.

Tuotanto lähti nopeaan nousuun, ja seuraavana vuonna se oli jo yli kaksinkertaistunut. Sääoloilla on ollut merkittävä vaikutus maitomäärään ennenkin, vuoden 1958 tuotettu määrä oli lähes viisi miljoonaa litraa edellisvuotta pienempi, pudotusta oli yli 10 %.

Maitotilojen lukumäärästä tietoa löytyy vuodesta 1965, silloin Lapissa oli 10530 maitoa meijerille lähettävää tilaa. Liitteenä löydät tuotantotiedot vuodesta 1948 ja tuottajatiedot vuodesta 1965 lähtien.

Lapin maidontuotannon tiedot vuodesta 1965 lähtien
Lapin maitomäärät vuodesta 1948 lähtien

 

Maitotilasto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2000